Käännetty University of Rochesterin Jonathan Sherwoodin luvalla. Kopiointi kielletty.
Rochesterin yliopiston biologit ovat löytäneet aikaisemmin tuntemattoman syöpää estävän mekanismin. Tämä mekanismi on löydetty pieniltä, pitkäikäisiltä jyrsijöiltä, kuten oravilta, kaljurotilta, maaoravilta, piisameilta ja chinchilloilta. Jos tämän mekanismin periaatteet saataisiin selville, voisi siitä olla apua ihmisten syövän hoidossa.
Rochesterin yliopiston biologian apulaisprofessorin ja tutkimuksen päätutkijan Vera Gorbunovan mukaan mekanismi löydettiin vasta nyt, koska yleensä syöpätutkimuksissa käytetään vain ihmisiä ja hiiriä. Hän on myös sitä mieltä, että pienten jyrsijöiden solut ovat hypersensitiivisiä ja reagoivat muutoksiin elinoloissansa helposti hidastamalla solujen jakautumista. Tämä voisi olla hyvin käyttökelpoinen mekanismi, koska se pysäyttäisi syövän etenemisen ja etäpesäkkeiden lähettämisen.
Gorbunovan tiimi on työskennellyt pitkään tutkien yhteyttä jyrsijöiden ruumiin koon ja eliniän välillä. Jyrsijöiden koko vaihtelee pienen hiiren ja ihmisen kokoa olevan kabybaran välillä, ja tutkija voi käyttää tätä seikkaa vertaillessaan useita eri kokoisia, mutta läheistä sukua olevia lajeja. Gorbunova havaitsi, että tämän mekanismin avainsana on telomeraasi, entsyymi, joka pidentää solujen elinikää, mutta toisaalta lisää syöpäriskiä. Telomeraasi on hyvin aktiivinen pienillä, ei suurilla jyrsijöillä.
Gorbunovan tutkimukseen saakka vallitseva viisaus aiheesta oli se oletus, että yhtä pitkään kuin ihminen elävän eläimen täytyy pidätellä telomeraasiaktiivisuutta, ettei se sairastu syöpään. Telomeraasi auttaa soluja lisääntymään ja syöpä on periaatteessa solujen hallitsematonta lisääntymistä. Tästä syystä eläimellä, joka elää 70 vuotta on suuri mahdollisuus sairastua syöpään. Hiiren eliniän ennuste lyhenee muiden luonnollisten tekijöiden, kuten saalistajien, toimesta. Tästä syystä ajateltiin, että hiirellä olisi varaa pieneen syöpäriskiin, kun se voisi hyötyä telomeraasin kyvystä nopeuttaa paranemista.
Mutta Gorbunova kollegoineen osoitti, ettei telomeraasia rajoittanut eliniän odote vaan ruumiin massa. Yksinkertaisesti suurempi määrä soluja lisää sitä todennäköisyyttä, että joku niistä mutatoituisi syöpäsoluksi. Jos ihminen ei rajoittaisi telomeraasiaktiivisuuttaan, olisi meillä paljon useammin ja aikaisemmin syöpiä.
Yllättävien tulosten myötä syntyi uusi kysymys. Miksi pitkäikäiset jyrsijät, kuten yli 24 vuotta elävät tavalliset oravat elävät elämänsä sairastumatta syöpään, vaikka niiden telomeraasiaktiivisuus on täysin toiminnassa niin pitkän ajan?
Gorbunova havaitsi, että oravat, kaljurotat, maaoravat, piisamit ja chinchillat tuottavat suuria määriä telomeraasia, jonka pitäisi lisätä niiden syöpäriskiä elinvuosien varrella. Kuitenkin nämä lajit ovat kehittäneet mekanismin ehkäistä korkeaa telomeraasiaktiivisuutta ja pysyä vapaina syövästä koko pitkän elinikänsä.
”Oravat tietävät parannuskeinon syöpään”, sanoo Gorbunova. Hänen mukaansa lyhytikäiset pienet jyrsijät osoittavat jatkuvaa ja nopeaa solujen jakautumista, mutta nämä pitkäikäiset jyrsijät ovat jotenkin kehittäneet tavan hidastaa solujen jakautumista, silloin kun sille on tarvetta. Gorbunova on sitä mieltä, että oravat ja sen tapaiset jyrsijät ovat kehittäneet tarkan valvontatoiminnon, jonka puitteissa niiden solut pystyvät aistimaan sopivan ja epäsopivan solun jakautumisen ja tarvittaessa estämään soluja jakautumasta. Gorbunova yrittää eristää ja ymmärtää tämän mekanismin sekä toivoo, että se voisi sopia auttamaan ihmisen soluja kasvainten kasvamisen rajoittamisessa.
©University of Rochester